sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kuolleista herättelyä

Noniin.. Josko koitettais herätellä tätä blogiakin vähän henkiin ja jatkaa kirjoittelua. Viime postauksesta on jo vierähtänyt tovi, mutta tuli fiilis että olis sittenkin kiva jatkaa.
Yritän tässä nyt vähän muutella ulkoasua ja uudistaa tietoja yms. Mutta nyt kuitenkin pieni tiivistelmä mitä kaikkea on tapahtunut sitten viime kirjoittelun.

Tosiaan tällä hetkellä treenaan aktiivisesti Aapon, Lissun (x-rotu), Roopen (heeleri) sekä Tedin (koikkeri) kanssa. Aapo kisaa tätänykyä 2-luokassa. Siellä ei ole mun kanssa vielä saanut startteja alle. Kaikki muut on vielä vähän vaiheessa kisauran aloittamisesta, mutta kaikki ajallaan. Näiden lisäksi kisaan edelleen Eka-kelpien kanssa 3-luokassa. Toinen mun rakkaista kisakeeppareista, Aki nukkui ikiuneen viime lokakuussa pahentuneen sivuäänen seurauksena <3

No, onko mitään tuloksia saatu aikaseksi? Tosiaan Aapo nousi 2-luokkaan syyskuussa, jonka jälkeen ei kisaamassa ole käyty. Toivottavasti pian päästäisiin alkaa meno olla sen näköistä :) Lissu on edistynyt valtavasti ja senkin kanssa olisi suunnitelmissa kesäkisat. Aapo ja Lissu pärjäsivät molemmat hyvin KISA:n seuranmestiksissä, ja saivatkin kumpikin 1. sijan omassa sarjassaan.
Ehdottomasti paras ja mahtavin kokemus oli nuorten SM-kisat Vöyrissä. Matka oli pitkä ja suuri kiitos Tiinalle, joka jaksoi lähteä kanssani sinne. Mukana meillä oli Schipperke Omppu, lapinkoira Malla sekä Eka. Osallistuin siis sekä Toko että agility kisaan. TOKOa en ikinä ole harrastanut, ja kyseessä olikin ensimmäinen kokeeni ikinä. Mallan kanssa siis. Yksi liike meni nollille, mutta muuten suoritus meni yli odotusten, ja sijoituimme hopealle. WOU!
Seuraavaksi oli vuorossa agility. Eka oli pääkoirani ja sen kanssa niitä tuloksia saatiinkin. Karsintarata meni tosi hyvin. Nollavoitto ja finaalipaikka. Finaalirata oli asteen verran helpompi ja sama toistui. Nollavoitto ja 15-17 vuotiaiden SM-kultaa!! Ikinä en olisi uskonut, kuitenkin vasta pari hassua vuotta olen harrastanut. Siitä reissusta jäi kyllä hyvä mieli kaikin puolin :)  Vielä kiitokset Tiinalle mahtavasta lainakoirasta ja ainaisesta kuskaamisesta ja ruokkimisesta! <3

Sitten tosiaan olen saanut lisää lainakoiria. Roope-heeleri, joka nyt ainakin kesään asti (?) on mun ohjauksessa. Sen kanssa on kontaktiprojekti hieman kesken ja kepit alkaa näyttää aika hyvältä. Kisaura siis häämöttää pienellä:)
Teddy sitten taas on 9-vuotias koikkeri, joka on pitänyt agilitysta kahden vuoden tauon. Teddy on tosi reipas ikäisekseen ja tykkää agilitysta todella. Sekin on melkein kisavalmis ja kesällä senkin kanssa ehkä valloittamaan kisakenttiä:)
Kesää odotellessa siis! Silloin pitäisi tapahtua paljon kaikkea ihanaa. Laitetaan loppuun vielä läjä kuvia :)


Eka



Lissu

Mimmi


Agipitsi & H-SERT

Malla & TOKO SM2

R.I.P Aki <3

Suomen mestarit 2013








Roope



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti