Lissu
Lissu on tuttaviemme koira, noin 4-vuotias. Lissu on siis bordercollien ja australian kelpien risteytys. Molemmat vanhemmatkin ovat risteytyksiä, joten kyseessä ei siis ole vahinko. Roduilleen tyypillisesti Lissu on siis aika aktiivinen ja miellyttämisen haluinen, mutta aikalailla arka. Yhteinen agilitytaipaleemme alkoi vuoden 2013 alussa.
Lissu on agilitysta ihan fiiliksissa ja hän oppii tosi nopeasti kaikkia juttuja. Kisaura olisi toiveissa aloittaa nyt kesällä 2014 :)
Roope
Roope on 2-vuotias heeleri poikanen, jonka kanssa olen nyt treenannut lokakuun tienoilta. Hän on kanssa aika mahtava kaveri ja osaa paljon kaikkea. Mä en siis ole Roberton ainoa ohjaaja, vaan myös hänen omistajansa käy treenaamassa, mutta nyt ainakin kesään asti pääsääntöisesti mä saan ohjata tätäkin ihanuutta :) Kisaosastolta tähtäimessä olis ainakin agirotu :)
![]() |
Pia Linden |
Eka
Eka on australiankelpie, jonka kanssa olen kisannut kesästä 2013. Kyseessä on ihana otus mikä osaa vaikka mitä. Olen niiin onnekas että oon tälläsen kisakoiran löytäny mukavalta omistajalta!:)
Eka siis kisaa 3-luokassa, ja hänen kanssaan vain siellä olen kisannut.
Ekan kanssa olen saavuttanut aika paljon, siihen nähden kuinka vähän oikeastaan ollaan kisattu. Ensimmäiset yhteiset viralliset kisamme oli viime juhannuksena Tuorlassa. Silloin tuli yhtä rataa lukuun ottamatta ainoastaan HYLlyjä. Pikkuhiljaa se yhteinen sävel kuitenkin löytyi, ja tuloksia alkoi tulla:) Meillä on takana yksi H-SERT sekä se mahtavin: Nuorten SM-kultaa 2013! Se merkitsi mulle tosi paljon, sillä olen niin vähän kuitenkin ollut lajin parissa.
Eka on mielettömän ihana koira ja toivon, että pian pääsisin hänenkin kanssaan taas kisaamaan. Tää on antanut mulle niin paljon:) Suurkiitos Tiinalle tämän otuksen ohjauksen luotosta mulle! <3 :')
Ponnukohta paikallaa! |
H-SERT |
Akikin siinä vielä <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti