sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Viikonloppu vilinää

Viikonloppu on mennyt aikalailla kokonaan koiralujen merkeissä. Lauantai aamupäivällä aloitettiin Aapon viettitestillä. Se oli ihan kiva kokemus, aika lyhyt, mutta kaikki tarpeellinen saatiin selville. Tosiaan Aapolla on tosi hyvä saalisvietti (yllätys), mutta purenta on vähän rauhaton, koska Aapo ei koko aikaa purrut patukkaa vaan narua. Sitä se kyllä tekee aina kaikilla narupalloilla yms.
Harmittaa, kun en ehtinyt jäädä katsomaan muita, kun piti kauhealla kiireellä lähteä viemään koiraa mammalaan ja sieltä sitten kohti Vantaata.


Onneksi sinne Vantaalle sitten lähdettiin! Oli mahtava kisareissu:) Ensimmäinen kerta, kun pääsin muualle kun Turun seudulle kisaamaan, ja olihan se meininki vähän eri :) Medejäkin oli melkein 70 joka radalla. Hurjaa.. Mikä vielä hurjempaa, minä ja Eka oltiin kahdella radalla 10:n parhaan joukossa!


Tultiin paikan päälle noin 1,5 tuntia ennen medien alkua. Sai rauhassa katsella maksien suorituksia. On se vaan niin paljon hienon näköstä kun sen osaa! No, se odottelu aika meni äkkiä ja pian olikin jo Sari Mikkilän käsialaa oleva rata valmiina mediohjaajia varten. Kaikki radat oli tosi kivoja. Haastavia, mutta silti koiralle loogisia.
Ensimmäiselle radalle mentiin luottavaisin mielin. Rata oli helposti hoidettavissa ja niin siinä kävi, että nollan kanssa sieltä pois tultiin:)


Monesta käännöksestä olis hyvin saanut sekunteja pois, mutta tosi hyvä fiilis jäi silti tuosta radasta ja tuntu hyvältä :)
Toisena oli vuorossa hyppäri. Sekin tuntui ihan kivalta. Muutama sellainen kohta oli mitä jäin miettimään vielä tutustumisen jälkeen. Siinä se sitten menikin; vaihdoin ohjausta lennossa enkä ihan ehtinyt sinne minne piti ja koira irtosi loogiselle ja tietenkin väärälle esteelle. Sen jälkeen menikin koko rata ihan reisille ja hömppäilyn piikkiin.



Viimeisenä oli sitten vielä toinen agirata, mikä sekin vaikutti tosi hauskalta. Siinäkin oli omat haasteensa, mutta sekin oli sitten selätettävissä. Päivän toinen ja samalla viimeinen SM-tuloksiin tarvittava nolla suoritettu! Aivan huikeeta:) Se sitten on eri asia ketä Ekaa SM-kisoissa kartturoi, mutta silti aivan mieletöntä:)


Vähän on huonolaatusia kuvia, mutta pärjätään

Tällä radalla ratkottiin myös BC:den sekä kelpieiden rotumestaruudet. Tästä me Tiinan kanssa ei edes tiedetty, joten mitään palkintoja ei osattu odottaa. No, medikelpejä ei paikalla ollut kuin 3, ja niistä ainoana nollan tekijänä meistä tuli sitten medikelpie rotumestarit 2014! :')


Tänään sitten kävästiin vielä Lissun & Roopen kanssa treenimässä. Tehtiin kontakteja ja keppejä. Vähän myös poispäinkäännöksiä ja niitä näitä:)



Kaikenkaikkiaan mahtava viikonloppu ei voi muuta sanoa! Huomenna olis vuorossa Aneten treeni Lissun kanssa, ja viikonloppuna kova kisaviikonloppu Ekan ja Aapon kanssa :)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti