perjantai 11. huhtikuuta 2014

Huisia!

Kaks viikkoa vierähti taas ja ihan normitreenejen merkeissä. Erikoisuutena kuitenkin oli Jouni Oreniuksen treeni (!!!!!!!), jonka sain Tiinalta synttäri lahjaksi<3 Ekan kanssa siis siellä juoksenneltiin. Sain tosi paljon taas uutta irti ja lisää juttuja loppumattomalle treenilistalle. Paljon sellasia pieniä juttuja, millä saadaan Ekasta vielä lisää potkua ja niitä ratkasevia sekunteja pois. Siinä vähän pätkää sieltä -->


Mulla on tapana sellanen, että jos opin jonkun uuden ohjauksen, sitten tungen niitä joka paikkaan ajattelematta, toimisiko se kohta paremmin ilman sitä. Hyvänä esimerkkinä vastakäännökset. Olen vaan ajatellut, että se tietysti nopeuttaa, koska teistä tulee pienemmät ja päästään nopeemmin seuraavaan paikkaan. Eihän se niin mene. Tähänkin ongelmaan sain tosi hyviä selityksiä Jounilta, ja luulen, että nyt osaan vähän paremmin miettiä mihin väliin niitä ja kaikkea muutakin tungetaan. Joskus on parempi vaan juosta eteenpäin ajattelematta sen enempää. Videolta sen hyvin huomaa miten paljon vauhti muuttuu :) Aivan mahtavat treenit siis! -Kaikinpuolin- <3 ;)

Muuten on ollut koulun kanssa vähän kiireisemmät viikot, ja treenaamiset on jäänyt vähemmälle. Huomenna on luvassa Aneten treeni Ekan ja Lissun kanssa. Aapokin pääsee menemään, mutta ei mun vaan Tiinan kanssa! Sieltä sitten saadaan varmaan videoita.
Pääsiäisenä on sitten ohjelmaa toositosi paljon. Tiinan luona ajattelin majottua koko pitkän viikonlopun. Roope tekee kisadebyyttinsä perjantaina TSAUlla, ja maanantaina ATTlla. Lisäksi pääsen Ekan kanssa kiitämään ja kattomaan pikkusia hauvavauvoja:')

Seuran vaihto tuli myös tehtyä  :)


Pääsiäisen kisoja..
Huskyvaljaat pääsi kanssa testiin, ja hyvin toimi kun
toinen pyöräili edellä, niin oli joku jota jahdata :D


maanantai 31. maaliskuuta 2014

Voittonollia & tossupesua

Huhhuh, paljon on taas tapahtunut. Viime viikolla oli kolmet treenit, Maanantaina Lissun kanssa Anetella, keskiviikkona Roopen ja Aapon kanssa kisanomais treeniä ja vielä torstaina Roopen kanssa Katjan treeni. Maanantaina oli käsittelyssä persjätöt, eli oma inhokkini. Nyt mielipiteet ehkä vähän vaihtui! Vihdoin ja viimein ymmärsin koska oikeasti pitää kääntyä. Ennen olen vaan heilunut joka suuntaan koko ajan :D Nyt niitä ehkä voi jopa käyttää jossain:)
Keskiviikkona sitten otettiin myös pikkuhauvojen kanssa sokkareita. Nehän on ihan hienoja kun ne tekee oikein! Mahtavuutta.
Torstaina oli Roopen kanssa normi ratatreeniä. Kepit sujuu loistavasti, ja keinukin toimii jo:) Ei kun kisakalenteria esiin..

Perjantaina mua odotti kyyti heti koulusta kohti Lietoa ja ATT:ta. Pääsin kuuntelemaan Kroatialaisvieraan Alen Marekovicin koulutusta. Sieltä sai kyllä taas paljon irti mm. koiran linjoista. Hieno juttu oli myös se, että takaakierrot ohjataan vastakkaisella kädellä. Silloin pääsee paljon nopeammin liikkeelle ja koira tietää aikaisemmin mihin päin ollaan menossa. Tätä päästiin heti koittamaan naapurihalliin tulevan päivän kisoja varten ;)


Tossa sen huomaa hyvin. Ei se normaali ohjauksella olis tota putkea karttanut..  Tälle otukselle siis ainakin toimi!
Tästä sitten menin Tiinan luokse yökyläilemään, ja vastassa oli kolme murusta, Rontti, Mimmi ja Hupi <3
nälkäruokaa vai tossupesu?
unikaverina pehmoRontti <3
:')


Aamulla sitten kello soi 6.45, taino ei se soinut vaan heräsin siihen, että kolme kieltä oli naamassa.. Ehkä maailman ihanin herätä kun koirat tulee moikkaamaan :') Siitä sitten hitaasti käynnistyttiin ja metsälenkin jälkeen nokka kohti hallia. Mulla oli ensimmäinen rataantutustuminen jo ysiltä. Rata oli Salme Mujusen. Tosi kiva rata, tykkäsin tosi paljon. Radalla sitten vähän pelasteltiin ja kalasteltiin, mutta nollan kanssa ulos tultiin ja sijoituttiin kakkosiksi! Monesta kohdasta olisi saanut sekunteja pois, mutta jäätiin kuitenkin vain 2 kymmenystä kärkiajasta.



Toinen rata oli myös Mujusen. Oikein hauska sekin. Alkusuorana kolme suoraa putkea hallin päästä päähän. Tällä radalla ei enää ihan niin paljoa tarvinnut koukkia, mutta ei se mitään kaunista katsottavaa silti ollut. Kuitenkin meni sen verran hyvin, että sieltä paukahti meille voittonolla! Voi, olin niiin onnellinen, on se vaan niin mahtava otus <3



Kolmannella radalla alko jo vähän kummallakin väsy painaa eikä sit vaan enää toiminu mikään.. Tästä saa hyvin päivän naurut kyllä! :'D Siltä osin tää vähän harmittaa, kun toi oli Alenin tuomaroima ja tosi kiva rata. Mieluusti olis sen tehny kunnolla, mut ei se vaan aina luonnistu :D


Ekan osalta ei kyllä huono viikonloppu. Antoi parhaan mahdollisen synttärilahjan hän! :)



Jäätiin vielä sitten Hupin radat kattomaan. Heillä oli kyl niin mageita ratoja, kun koira saa tehdä puolrataa yksinään! ihana otus sekin :)
Menin vielä toiseksi yöksi Tiinalle, koska kello näytti jo kymmentä, kun hallilta pois päin lähdettiin. Saunassa sulamisen jälkeen pidettiin vielä ratojen analysointi tuokio ''leffateatterissa''. Tuokio sitten vähän venähti ja päästiin nukkumaan yhden maissa. Aamulla Tiina & Mika sitten lähti mua kuskaamaan kotiin päin. Kebab tankkauksen jälkeen kävin pikasesti kotona vaihtamassa kisakamppeet ja -koiran, ja sitten ei muuta kuin Pian, Roopen ja Aapon kanssa takasin Lietoon.
Aapon kanssa oli tiedossa kaksi starttia. Alenin ratoja nekin. En tiedä, mä en vaan löydä sen kanssa sitä yhteistä rytmiä. Taas mulla oli täysin Ekamoodi päällä ja lähettelin sitä vaan. Ei se vaan etene sillai.. Ekalta radalta siis yliaikanolla..


Toisen radan saikin juosta Tiina. Joskus se lainakoirasuhde täytyy tasoittaa! :p Heille tosiaan ensimmäiset yteisen esteet ikinä, mutta koiralla ainakin oli kivaa, vaikka HYL sieltä tulikin. Aapo veti esteitä koko rahan edestä :D


Roope pääsi hengailemaan loppupäivästä vähän ATTlle. Meininki ei pientä hämmentänyt alkuunkaan ja pari estettä mitä tehtiin, teki kivasti :) hän sai kotiinvietäväksi ikioman kisakirjan Alenin mittauksella nollia odottamaan! :) Pääsiäisen kisoja odotellessa;)


Kaikenkaikkiaan mahtava viikonloppu! Siitä kiitokset kummallekin Tiinalle ja Mikalle ja kaikille ihanille!! :) <3

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Viikonloppu vilinää

Viikonloppu on mennyt aikalailla kokonaan koiralujen merkeissä. Lauantai aamupäivällä aloitettiin Aapon viettitestillä. Se oli ihan kiva kokemus, aika lyhyt, mutta kaikki tarpeellinen saatiin selville. Tosiaan Aapolla on tosi hyvä saalisvietti (yllätys), mutta purenta on vähän rauhaton, koska Aapo ei koko aikaa purrut patukkaa vaan narua. Sitä se kyllä tekee aina kaikilla narupalloilla yms.
Harmittaa, kun en ehtinyt jäädä katsomaan muita, kun piti kauhealla kiireellä lähteä viemään koiraa mammalaan ja sieltä sitten kohti Vantaata.


Onneksi sinne Vantaalle sitten lähdettiin! Oli mahtava kisareissu:) Ensimmäinen kerta, kun pääsin muualle kun Turun seudulle kisaamaan, ja olihan se meininki vähän eri :) Medejäkin oli melkein 70 joka radalla. Hurjaa.. Mikä vielä hurjempaa, minä ja Eka oltiin kahdella radalla 10:n parhaan joukossa!


Tultiin paikan päälle noin 1,5 tuntia ennen medien alkua. Sai rauhassa katsella maksien suorituksia. On se vaan niin paljon hienon näköstä kun sen osaa! No, se odottelu aika meni äkkiä ja pian olikin jo Sari Mikkilän käsialaa oleva rata valmiina mediohjaajia varten. Kaikki radat oli tosi kivoja. Haastavia, mutta silti koiralle loogisia.
Ensimmäiselle radalle mentiin luottavaisin mielin. Rata oli helposti hoidettavissa ja niin siinä kävi, että nollan kanssa sieltä pois tultiin:)


Monesta käännöksestä olis hyvin saanut sekunteja pois, mutta tosi hyvä fiilis jäi silti tuosta radasta ja tuntu hyvältä :)
Toisena oli vuorossa hyppäri. Sekin tuntui ihan kivalta. Muutama sellainen kohta oli mitä jäin miettimään vielä tutustumisen jälkeen. Siinä se sitten menikin; vaihdoin ohjausta lennossa enkä ihan ehtinyt sinne minne piti ja koira irtosi loogiselle ja tietenkin väärälle esteelle. Sen jälkeen menikin koko rata ihan reisille ja hömppäilyn piikkiin.



Viimeisenä oli sitten vielä toinen agirata, mikä sekin vaikutti tosi hauskalta. Siinäkin oli omat haasteensa, mutta sekin oli sitten selätettävissä. Päivän toinen ja samalla viimeinen SM-tuloksiin tarvittava nolla suoritettu! Aivan huikeeta:) Se sitten on eri asia ketä Ekaa SM-kisoissa kartturoi, mutta silti aivan mieletöntä:)


Vähän on huonolaatusia kuvia, mutta pärjätään

Tällä radalla ratkottiin myös BC:den sekä kelpieiden rotumestaruudet. Tästä me Tiinan kanssa ei edes tiedetty, joten mitään palkintoja ei osattu odottaa. No, medikelpejä ei paikalla ollut kuin 3, ja niistä ainoana nollan tekijänä meistä tuli sitten medikelpie rotumestarit 2014! :')


Tänään sitten kävästiin vielä Lissun & Roopen kanssa treenimässä. Tehtiin kontakteja ja keppejä. Vähän myös poispäinkäännöksiä ja niitä näitä:)



Kaikenkaikkiaan mahtava viikonloppu ei voi muuta sanoa! Huomenna olis vuorossa Aneten treeni Lissun kanssa, ja viikonloppuna kova kisaviikonloppu Ekan ja Aapon kanssa :)!